Aivan Naamat Bayssa

Eilen illalla nukkumaan mennessä Hanne teki mielettömän havainnon: ”Täällähän on /%#:uta pimennysverhot!” Aiemmat yöt oltiin nukuttu siis ilman pimennystä. Aurinko olikin kuudesta alkaen häirinnyt unta jonkin verran, mutta tänään sai koisata loppuun asti pimeässä. Kasperilla tosin herätys oli jälleen ennen kello seitsemää, koska oli tarkoitus varata hyvät paikat altaan ääreltä.

Hannen maha reistaili kevyesti aamusella, joten Hanne kömpi altaalle noin 40 minuuttia myöhemmin. Muuten ollaan onneksi, ainakin toistaiseksi vältytty mahaongelmilta. Hotellin fasiliteetit ja ruoat tuntuvat kyllä hyvin turvallisilta, jos noin mahataudin kannalta miettii.

Aurinko kuumotti oikein kunnolla, vaikka taivaalla olikin ensimmäistä kertaa hiukan ohutta pilviharsoa.

Jo ennen kahdeksaa alkoi olla jo aika pirun kuuma, joten päätimme lähteä aamupalalle. Reefin aamupalabuffetti aloitti tarjoilun vasta kahdeksalta, joten palasimme altaalle vielä makoilemaan puoleksi tunniksi. Hiki virraten kyttäsimme kelloamme joko buffetti aukeaisi ja pääsisi hetkeksi ilmastoituun tilaan.

Aamupala oli jälleen varsin hyvä. Kasper otti tututtuuntapaan kaksi munakasta ja Hannekin avasi oman munakas-tilastonsa tällä reissulla. Täytyy myöntää, että omeletit ovat täällä erittäin maukkaita. Olisikohan runsaalla rasvankäytöllä ja juustolla osuutensa asiaan?

Aamupäivä ja alku-iltapäivä kuluivat samoissa merkeissä kuin eilenkin: auringonottoa, kortinpeluuta, kirjanlukua, Hanne kävi vesijumpassa… Ainoa ero aiempiin päiviin oli se, että Kasperin rinta paloi melko pahasti. Paloalue näyttää lähinnä punaiselta kaulurilta, joka kiertää kaulan ympärystä noin 15cm kehällä. Tämä tuli suorastaan melkoisena yllätyksenä, koska aurinkorasvaa tuli käytettyä yhtä paljon kuin aiemminkin ja missään vaiheessa ei varsinaista kuumotusta alkanut tuntumaan.

Jumpan aikana koettiin kauhun hetkiä, kun hai oli päässyt altaaseen!

Kasperin palanut rinta.

Tästä olikin sitten hyvä siirtyä suihkun kautta lounaalle, tosin aika tiukalla aikataululla. Olimme nimittäin varanneet kello 14.00 Naama Bayhin lähtevään shuttle bussiin paikan. Kello löi jo 13.15 ja Kasper oli vielä käymättä suihkussa. Hätä ei kuitenkaan ollut sen näköinen, koska lounaalle olimme menossa Panini Corneriin. Siellä ruoan tulemisessa ei kestä kovin kauaa.

Panini Corner on muodostunut Kasperin suosikiksi hotellimme ruokapaikoista. Leivät ovat todella rapeita, sisuksia on runsaasti, kastiketta sopivasti ja tarjoilijalla on tarjoilusilmää. Tänäänkin Kasper joi juomansa loppuun, niin samassa uusi lasillinen tupsashti tyhjentyneen lasin viereen. Todella tuntee itsensä palvelluksi ko. paikassa! Leivät olivat jälleen erittäin hyviä, ainakin toisella meistä. Hannen leipä ei nimittäin ollut lämmin, vaan ainoastaan perussämpylä. Noh, uusi yritys tulee vielä tänään, koska päätimme että menemme uudelleen vielä viiden jälkeen pikku välipalalle. Ruoan jälkeen siirryimme aulaan odottamaan kyytimme lähtöä. Kumma kyllä, kyyti lähti tarkasti ajallaan.

Nopean ruokailun jälkeen odottelimme ulkosalla suihkulähteiden äärellä noin 5 minuuttia bussin lähtöä.

Äsken olimme käymässä noin 4km päässä olevassa ”uudessa Sharm el Sheikhissä”, eli turistien suosimassa rantakohteessa Naama Bayssa. Matkalla käytiin hakemassa pari geokätköä ja osteltiin vähän tuliaisia. Oli varsin mukavan näköinen paikka, joskin vähän turistirysän oloinen. Osassa liikkeistä oli kirjoitettu tekstit jopa venäjäksi. Täytyy kyllä myöntää, että olisi ollut ehkä ihan fiksu valinta ottaa hotelli sieltä Naama Baystä eikä ”vanhan Sharm el Sheikhin” puolelta. Meininkiä ja esim. shoppailumahdollisuuksia olisi ollut enemmän. Toisaalta, jos lomalta hakee lähinnä rentoutumista eikä paljoa erilaista tekemistä, on meidän hotellimme ollut varsin hyvä.

Tällaista löytyi Naama Bayn tiskiltä. Sanopa Keskustorin apteekissa: “Pistäpä pari kauhallista Viagraa” .

Naama Baystä löytyi myös Hard Rock Café. Tällä kertaa emme sisälle ehtineet.

Kävimme tosiaan samalla reissulla vähän geokätköilemässä. Toinen kätkö löytyi todella helposti ja toinen sitten ei löytynytkään ollenkaan, PRKL! Ensin käveltiin 1,5km Naama baysta takaisin hotellillepäin. Sitten pitikin kiivetä noin 40m korkean sorakukkulan päälle, jonne koordinaatit osoittivat. Siellä sitten tutkittiin ja tongittiin sormet ja varpaat tomussa kivenalusia ja kallionkoloja… Jalassa Hannella oli tosiaan mitä mainioimmat geokätköilykengät, pikkusandaalit, jotka eivät ole ehkä ihan optimoidut kiipeilyyn. Noh, 30 minuutinkaan etsimisen jälkeen ei oltu hullua hurskaampia ja täytyi lähteä kipuamaan takaisin alas, missä hotellin shuttle bus -kyyti jo odottikin. Meinasi olla kuski vähän kummissaan, että mitäs me siellä ylhäällä oikein touhuttiin. ”Kaunista maisemaa päätettiin käydä ihailemassa” ;)

Näkymää ylhäältä kohti Naama Bayta.

Hanne tarkastelemassa kivenkoloja kukkulalla. (Kuvassa ollaan kiivetty jo 30m korkeuteen)

Käpytellessämme hotellin alueella, näimme ensimmäistä kertaa kun hyttyskarkotetta levitettiin. Melkoinen sauhu siinä kävi!

“Mitä sie etelän mies huiot. Ota ohvia!”

Oli pienen pingisturnauksen aika. Pingis itsessään tuotti jo monia hauskoja hetkiä, mutta tämän reissun hulvattomin naurukohtaus saatiin Hannen pallonmetsästyksestä. Kuten tavallista, Hannella ei oikein pysynyt pallot käsissä, vaan ne pompahtelivat ja sinkoilivat minne sattuu aina kun eivät olleet pelissä. Erään kerran pallo vierähti taas pingispöydältä lattialle - ja Hanne perässä. Pallo pompahteli itsepäisesti useita kertoja Hannen sormista ja lähti vierimään kohti aulan keskiosaa. Samaisella hetkellä asteli aulaan viiden hengen egyptiläisjoukko hunnutettuja naisia ja arvokkaannäköisiä miehiä. Pallo lähestyi uhkaavasti heidän jalkojaan - ja Hanne perässä. Hannen kyykkiessä arabiryhmän keskellä pallo ei ottanut talttuakseen, vaan singahteli edelleen käden ulottumattomiin. Hunnutetut naiset rupesivat jo hieman hätääntymään pallon pompahdellessa edestakaisin heidän jaloissaan (Hanne pompahteli perässä). Oli siis aika tehdä jotain. Ratkaisuna oli läiskäistä pallo takaisin pelipöytiä kohti ja ryykätä itse perässä. Koko episodin ajan Kasper vain tuijotti tapahtumia kauhuissaan sivusta. Kun pallo viimein saatiin taltutettua, molemmat räjähtivät hillittömään nauruun, eikä seuraavaan 10 minuuttiin pelistä tullut mitään.

Palloilun jälkeen vietimme aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa, kunnes koitti ruoka-aika. Tällä kertaa olimme tehneet varauksen espanjalaishenkiseen Tapas-ravintolaan. Kasperin alkupalatortilla, ei muistuttanut meidän tuntemaamme vehnälättystä millään muotoa, vaan oli pikemminkin perunakakku, joka tarjoiltiin parin rapsakan leipäpalan kera. Maku oli kuitenkin varsin miellyttävä. Hannen alkupalavalintana oli talon sienikeitto - näytti kuravellilta, mutta maistui sekin hyvältä. Pääruokina söimme kalaa ja kanaa risoton kera, vieläkin annokset upposivat hyvällä ruokahalulla. Jäimmekin odottamaan vesi kielellä jälkiruokaa: tulisiko tästä erinomainen kokonaisuus? Jostain kumman syystä jälkiruoat eivät ottaneet saapuakseen, vaan henkilökunta rupesi pälyilemään meitä kärsimättömän näköisinä, kun kello läheni kymmentä ja olisi ollut aika laittaa pulju kiinni. Päädyimme lähtemään pois sen suurempia jälkkäreistä kyselemättä, koska palvelijoiden hermot näyttivät kiristyvän ja meidän mahamme olivat jo ihan sopivan täynnä.

Tortillaa talon tapaas.

Päätimme menemään ajoissa nukkumaan, koska seuraavana aamuna koittaa lähtö Kairoon ja herätys on kello 03.05. Mielenkiinnolla odotamme miltä ne paljon puhutut pyramidit nyt sitten oikein näyttävät.